perjantai 22. kesäkuuta 2012

Miten päädyin nykyiseen ruokavaliooni?

Nyt vähän juttua siitä, kuinka tämänhetkinen ruokavalioni (viljaton&maidoton) on muodostunut. :) Postaus on pitkä, voin varoittaa jo etukäteen. :D

"Matkani" kohti parempaa tietämystä ravinnosta alkoi viime vuonna. Olin jo kiinnostunut superfoodeista ja oikeasti terveellisestä elämästä, mutten erityisesti ollut muuttanut ruokailutottumuksiani, paitsi vihersmoothiet otin mukaan joka aamulle. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin saada oireita eri ruuista, ja lisäksi painoni ei tahtonut millään nousta (vaikka oudolta kuulostaakin - mutta siis olen luonnostaan hoikka). Esimerkiksi aamulla kaurapuuron tai ruisleivän syömisen jälkeen mahani meni ihan sekaisin. Pidin myös normaalina, että vatsa on joka ikisenä päivänä turvonnut kuin ilmapallo ja toiminta epäsäännöllistä. Joka viikko oli lisäksi epämääräisiä pahan olon ja heikotuksen kohtauksia. Kävin koulun terkkarilla ja sain lähetteen verikokeisiin. Monenlaista testattiin, mutta mitään ei löytynyt - keliakiakin näytti negatiivista. Yritin etsiä netistä syyllistä oireille, ja törmäsinkin kirjaan nimeltä Vaaralliset Viljat. Sen luettuani päätin kokeilla gluteenitonta ruokavaliota pari viikkoa ja pohdin, olisiko minulla gluteeniyliherkkyys. Oloni hiukan parani tuona kokeilun aikana, mutta oli hankala keksiä korviketta mm. jokapäiväiselle leivälle, jota välipalaksi oli helppo syödä ja oli sitäpaitsi hyvää. Asun isäni kanssa kahdestaan, eikä hän ollut kovin innoissaan tästä kokeilustani - terkkarille en edes viitsinyt kertoa.

En kuitenkaan pystynyt pitämään ruokavaliotani täysin gluteenittomana koulun ruokailujen ja osaksi isän vuoksi, eli sain altistusta gluteenista. En sitäpaitsi ollut tässä kovin tarkka, vaan saatoin syödä pieniä määriä gluteenia sisältävää ruokaa, sillä ajattelin ettei se mitään pahaa tee. Joulun alla olin kavereideni kanssa viettämässä pikkujoulua ja tarjoiluun kuului niitä perinteisiä; pizzaa, sipsejä, karkkia, kakkua jne. Seuraavana päivänä oloni oli aivan kammottava, enkä nyt puhu krapulasta, sillä en käytä lainkaan alkoholia. Oloni oli todella, todella heikko ja väsynyt, lisäksi voin pahoin. Siitä seuraavana päivänä olo entisestään paheni, ja olin pois koulusta, sillä jaksoin juuri ja juuri olla vain pari minuuttia kerrallaan jalkeilla. Itkeskelin koko ajan, koska olo oli niin pelottava ja huono. Luulin olon johtuvan syömättömyydestä, mutta syötyäni palan pikkujouluista ylijäänyttä kakkua oikein tunsin voimattomuuden aallon vyöryvän kehoni läpi. Mieleni oli muutenkin täynnä äärimmäisen negatiivisia ja tummia ajatuksia. Se oli aivan kamalaa, en enää koskaan haluaisi kokea sitä. Onneksi pikkuhiljaa toivuin, ja jouluun mennessä olo oli suht normaali.

Vuoden vaihduttua oireilu jatkui. Välillä tuli päiviä, jolloin oli vain käsittämättömän heikko olo ilman näkyvää syytä. Välillä oli myös paha olo ja vatsa turpoili. Mieleni oli aivan musta, muistan kerran jopa ajatelleeni että nyt kohta kuolen. Jossain vaiheessa jätin ihan kaiken gluteenin pois, ja olo parani hieman. Aina, kun varsinkin gluteenille tapahtui vahingossa altistus, huomasin sen seuraavana päivänä heikosta olosta. Muutakin oireilua kuitenkin oli, joten kokeilin olla ilman maitotuotteitakin; niistä kun eritoten turpoaminen tuntui johtuvan. Kananmunan käyttöäkin vähensin.

Näillä eväillä kevät eteni, kävin ylioppilaskirjoituksissa ja pohdin jatkuvasti oireiden syytä. Verikokeissa kortsioli näytti olevan "hieman koholla" (viitearvon yläraja n. 500, minulla yli 600), mutta se laitettiin kirjoitusten tuoman stressin piikkiin. Etsin netistä edelleen tietoa kunnes törmäsin Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti -kirjaan. Luin sen (ei, en todellakaan laihduttaakseni) ja tajusin, etten ole mahani epämääräisten oireiden kanssayksin. Kaisalla itselläänkin oli ollut kehonsa kanssa ongelmia. Hän oli lopulta käynyt oireiden jäätyä ilman selitystä funktionaalisella lääkärillä ja ongelmavyyhti oli alkanut aueta. Päätin, että minäkin menen sellaiselle. Sain suosituksen eräälle Mehiläisessä toimivalle lääkärille, kun varsinaisille funktionaalisille lääkäreille oli todella pitkät jonot.

Kaisan kirjaa lukiessani aloin samalla entistä enemmän pohtia yliherkkyyksien/allergioiden mahdollisuutta. Luin MDD:n laajasta ruuansulatusanalyysistä, josta selviää mm. ruoansulatusentsyymien määrä, mahdolliset parasiitit, bakteeritasapaino jne. Se tuntui fiksulta teettää, ties vaikka mahassani itsessään olisi jotain "vikaa". Varasin lopulta ajan suositellulle lääkärille, matkustin Helsinkiin ja kerroin tarinani. Sain aluksi hiukan toruja oma-aloitteisesta ruoka-aineiden poisjätöstä, ruokavaliota kun ei saisi liiaksi supistaa, ettei energian ja ravinteiden saanti jää liian pieneksi. Ilokseni sain lähetteen toivomaani analyysiin, sekä lisäksi uudenlaisen, nykyisen ruokavalion: ihan kaikki maito- ja viljatuotteet pois. Ei siis edes gluteenittomia viljoja. Aluksi olin suoraan sanottuna järkyttynyt, juuri kun olin löytänyt hirssin ja quinoan, jotka maistuivat aivan ihanilta! Tein kuitenkin työtä käskettyä ja sillä tiellä ollaan edelleen. Lisäksi tilasin iHerbistä probiootteja ohjeen mukaan.

Vointini on nykyään varsin mainio, mutta yhä välillä tulee pahan olon kohtauksia. Muutosta on myös tapahtunut kasvojeni ihossa, joka parani uuden ruokavalion jälkeen. Tosin nyt iho tuntuu taas oireilevan.. Ja minulla on siis erityisesti vasemmassa poskessa rykäelmä finnejä, isoja&kipeitä ihonalaisia, sekä mustapäitä. Ehkä syynä on maissi, jota epähuomiossa olen syönyt, vaikka sekin luetaan viljoihin. Nyt olen jättänyt senkin pois, saa nähdä tuleeko eroa.

Ihan näillä näppäimillä tuon ruuansulatusanalyysin tulosten pitäisi saapua, niissä kun menee nelisen viikkoa. Odotan suurella mielenkiinnolla mitä sieltä tulee. :) Lääkäri soittaa minulle tuloksista ja keskustelemme myös jatkosta, jos gluteenittomia viljoja tai maitoa voisi kokeilla. Mutta toivon todella, että analyysistä selviäisi jotain, mikä selittäisi tuntemukseni!


Onnittelut jos joku jaksoi lukea näinkin pitkälle. :D Mutta tässä oli tosiaan hiukan omaa tarinaani ja taustoja tälle ruokavaliolle. Varmaan lisääkin juttua kirjoittelen jos/kun tilanne kehittyy johonkin suuntaan, mikään kun ei vieläkään ole selvää

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti